Kuvia Kiinasta - Kiinan muuri


Kiinan muuri

300-luvulla ennen ajanlaskun alkua Qin Shin Huang-keisari yhdisti sekä Kiinan alueen yhdeksi valtioksi (häntä nimitetään ensimmäiseksi keisariksi), sekä yhdisti jo aiemmin rakennettuja vartiolinnoituksia ketjuksi pohjoista vastaan. Valtavan muurin rakennustyöt jatkuivat 1400-luvulle saakka, jolloin muuria tarvittiin torjumaan mongolien maahantunkeutuminen. Muurin nykyinen muoto on Ming-dynastian ajalta 1400-luvulta.

Muurin varhaiset vaiheet tehtiin maata kasaamalla, tiivis maavalli peitettiin kivillä ja tiilillä. Myöhemmin rakennettiin nykyinen 8 m korkea muuri, joka on muurin päältä noin 6 m leveä. Ohje oli, että viiden hevosen tulee voida kulkea rinnakkain muurilla. Muuri olikin erinomainen väylä sotajoukkojen siirtoon, mutta myös merkittävä kauppaväylä. Kiinan muurin sanotaan olevan ainoa ihmisen rakennelma, joka näkyy avaruuteen saakka. Osa muuria on nykyään avoinna turisteille, suosittu kohta muurilla vierailuun on 80 km Pekingistä pohjoiseen.

Kohde on valittu Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1987.


© Kiina.opintonet
Palvelun tarjoaa Verkkopolku.com